2014/02/26

let it go



"Don't let them in, don't let them see,
Be the good girl you always had to be.
Conceal, don't feel, don't let them know.
Well, now they know."



Enpä tiedä minkä takia musta on tullut lähiaikoina näin syvällinen, kai se on sitä blaablaa aikuistumista, mutta jokatapauksessa joka ikinen kerta kun tulen tänne äitini luokse alan miettimään sitä kuinka helpottunut loppujen lopuksi olen kun olen päässyt pois tästä kaupungista. Pieni kyläpahanen jossa kaikki tuntee toisensa ja toisten asiat paremmin kuin sinä itse, on aika raskas taakka kantaa, joten olen ihan onnellinen että olen saanut mahdollisuuden muuttaa omilleni jo aikaa sitten.  Onhan mulla tottakai Helsingissä aina ikävä pikkuveljeä ja -siskoa, äitiäkin pikkusen ja kavereita myös ihan kauheesti, mutta silti se on jotenkin ahdistavaa aina tulla tänne kun tietää mikä se meno on. En osaa nyt pukea mun ajatusta sanoiksi, joten tää saattaa olla jotenkin harvinaisen sekavaa tämä teksti tässä nyt.
Ja tuleehan sitä äiteenkin kanssa jopa paremmin toimeen kunnei tarvitse jokapäivä toisen naamaa nähdä. Sekin on nyt ollut yksi iso plussa puoli tässä koko jutskassa.

"It's funny how some distance makes everything seem small
And the fears that once controlled me can't get to me at all.
Up here in the cold thin air I finally can breathe.
I know I left a life behind but I'm too relieved to grieve."


"Standing frozen
In the life I've chosen.
You won't find me.
The past is all behind me
Buried in the snow."

Aina Kokemäen kohdalla tekee mieli ryöstää juna ja kääntää se ympäri, tai jos ollaan molemmat ja autolla liikenteessä tekee mieli tuupata kuski siitä menemään ja ottaa itse ratista kiinni vetää ukemit ensimmäisen Harjavallan infokyltin kohdalla. Junaa nyt kun on vähän hankala lähteä kääntämään niin minkäs sille sitten mahtaa kun pitääkin sitten jäädä jo pois. 
Ja loppujen lopuksi, syy sille miksi en ikinä ilmoita kenellekään, paitsi hyvällä tuurilla muutamalle kaverille että olen tulossa on se että mä tavallaan en halua että ihmiset tietää millon oon täällä ja millon en. Tai siis joo, kyllähän mä nyt facebookkiin sen laitan mutta siinä nyt on aika minimaalinen todennäköisyys että sen kukaan huomaisi. Ja kuitenkin kun tänne pääsen oon kokoajan äiteen luona, en sinällään edes liiku missään, ellei minua sitten ole aikaisemmin joihinkin pippaloihin pyydetty. Nytkin olen maanantaista asti täällä ollut, huomenna lähdössä kotia kohti, oon käynyt vissiin kerran Pizzamestareilla Sorsan kanssa, Sorsan luona ja Vilkulta hain ranskikset kun tulin. Siinä on aika pitkälti mun kaikki sosiaalinen elämä taas vaihteeksi. 
Ja mun muuton jälkeen oon enimmäkseen niiden kavereitten kanssa ollut tekemisissä jotka on jaksanut kolme vuotta tätä ns. kaukokaverisuhdetta. Niille mä yleensä ilmottelenkin kun oon tulossa.

"Turn my back and slam the door
And here I stand, and here I'll stay"

En tosin hetkeäkään kadu mun kolmen vuoden aikana tekemiä valintoja, enkä mä myöskään kadu sitä että olen pois muuttanut täältä. Toi "Let it go" - biisi kertoo todella hyvin mun fiiliksiä tästä asiasta. 
Mutta aina kun tänne tulen se on ahdistavaa, ahdistaa kun menet kauppaan ja ihmiset tuijottaa kun vähän eri tavalla olet alkanut pukeutumaan, ihmiset tuijottaa kuin tuntisivat minut vaikka todellisuudessa eivät ole nähneet mua pitkään aikaan ja niiden naamasta näkee että "kyllä mä ton mukulan tunnistan, varmasti tunnistan.. Nimi nyt vaan ei tuu mieleen, olikohan se se vai se?"
Mutta myös omalla tavallaan se on huvittavaa.
Mulla on vähän ristiriitasia tunteita tän paikan suhteen. Mä en halua tulla tänne, mutta koska kukaan [lue: äiti, pikkuveikka ja -sisko] tule ikinä meille ja mä haluan nähdä niitä ja vähän kavereitakin - mä tulen tänne. 
Sitten on se vaihe kun mä tajuun että mä oikeesti viihdyn täällä pitkästä aikaa - sitä kestää sen päivän tai kaksi. Siinä vaiheessa puhunkin samalla tavalla kun nämä kaikki täällä. 
Sitten on se koti-ikävä-vaihe ja se helpotuksen tunne kun tajuat istuvasi junassa matkalla kotiin, samalla vähän tihrustaessa silmät vedessä kun pikkuvelikin itkee aina kun lähden. 

Joka tapauksessa nyt mä tiedän että mä en tänne enää takaisin muuta, kun kerran pois olen lähtenytkin. Siitä olen ollut varma aina - kun kerran pois pääsen, takaisin en pysyvästi tule. 
Olen onnellinen ja ennen kaikkea vapaa.


kuvat: WeHeartIt.






No comments:

Post a Comment

Thank you so much for taking an effort to comment on my blog♥
Also, make sure to leave your links so I can visit in yours♥

 
Designed by Beautifully Chaotic